Niimpä en ollut niin huolissani siitä. Olin kuitenkin viemässä Tärppää ensi viikolla tämän vuoksi Walteringille. Kuitenkin asia pyöri mielessä ja sillonhan sitä kyttää kuin haukka jokaista koiran liikettä... Huomasin että autoon hypätessä se ei ponnista tasapainoisesti molemmilla takajaloilla vaan kevittää vasemmalta painoa. Niimpä lauantain jälkeen kun se taas teki pari selittämätöntä riman tiputusta päätin viedä sen mahdolllsimman pian lääkäriin ja saatiinkin aika heti maanantai aamuksi.
Siellä ell totesi että molemmat polvet ovat selvästi löystyneet kahden vuoden takaisesta jolloin ne viimeksi oli tutkittu. Silloin ainoastaan vasemman polven sai paikoiltaan Tärpän ollessa nukutettuna, hereillä ollessa ei kumpikaan lähtenyt paikoiltaan. Nyt tilanne oli toinen. Vas polvi oli selkeä ykkösen polvi eli se muljahti helpon näköisesti pois paikoiltaan ja oikeakin oli löystynyt ei kuitenkaan lähtenyt paikoiltaan.
Fiilikset oli vähän sekavat mutta toisaalta huojentuneet, koska moni asia joita olen yksin ja muiden kanssa niin paljon miettinyt sai selityksen. Ja kuinka jälleen tuntee itsensä niin tyhmäksi että asioita ei ole tajunnut aikaisemmin. Autoon hyppääminen, selittämättömät rimojen tiputukset, tunne siitä että hypystä puuttu ajoittain voima joka veisi hypyn yli ja taas toisinaan hyppykaari ja tekniikka on täysin moitteeton, ongelmat vesikävelyssä, ehkä sekin kun uidessa Tärppä ei käytä takajalkojaan siten kuten yleensä koirat uidessa. Asioita tulee varmasti pikkuhiljaa lisää ja lisää mieleen.
Illalla taas iski kaikkea muuta kuin huojentunut tunne. Fiilis oli todella surullinen. Kuinka taitavaksi Tärppä oli jo agilityssä oppinut ja parhaat vuodet piti olla edessä päin. Ja kuinka hienoja hetkiä agilityssä sen kanssa oli, ei sitä voi selittää mutta kyllähän sen kaikki tietää ketkä ovat saaneet kokea sen kun homma vain sujuu ja yhteistyö on saumatonta ja kumpikin luottaa toisensa tekemiseen. Tuntuu niin väärältä miksi se kesti se sai kestää niin vähän aikaa. Kuitenkin olen kiitollinen kaikista niistä treeneistä ja kisoista joita me päästin tekemään yhdessä. Ei ne hukkaan ole menneet. Ne on opettaneet mulle niin paljon! Niin itse agilitystä kuin elämästä yleensä.
Ja eihän meidän yhteiset hienot hetket ja tekeminen tähän lopu, siitä eritoten olen kiitollinen. Me aletaan treenaamaan nyt tokoa täysipainoisesti ja mä oon niin motivoitunut tekeen sitä! Viimeksi Sabin kanssa musta tuntunut on tokon tekeminen tältä ja lopputulos ei ollut kovin huono joten odotan innolla mihin meistä on tokokentillä. Aivan ihanaa lähteä panostamaan tokoon täysillä ja katsoa mikä lopputulos tulee olemaan. Ja oli se mikä oli, hauskaa meillä taatusti tulee olemaan.
Tärppähän on innostunut kaikesta siitä mistä mäkin koska se elää mun kautta. Itseasiassa Tärpällä on selvästi tokokoiran sydän. Tokossa ne ominaisuudet jotka olivat agilityssä sen heikkouksia ovat sen juuri sen vahvuuksia!
Uskon että tällä kaikella oli tarkoituksensa ja uskon myös siihen että tästä kaikesta voi seurata vielä paljon hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti