Aikaisemmin sillä oli aina rintarangassa kireyttä, kylkiluiden välit olivat toisinaan myös tosi kireät. Lantio oli vinossa tosi usein... Nyt agilityn jättämisen myötä etuosa on ollut moitteeton, sieltä ei löydy minläänlaisia kireyksiä vaikka ollaan treenattu paljon mm. luoksetulon stoppeja jotka ovat varmasti rasittavimpia etuosalle. Ainoa pieni helposti aukeava lihaskireys oli vas. puolella selässä. Lantio on pysynyt nyt hyvin suorassa. Kerrassaan huippua!
Kysyin myös Piiran mielipidettä liittyen Tärpän paikallamakuun asentoon. Se kun hyvin helposti menee lonkalleen. Hoidettuaan Tärpän Piira oli sitä mieltä ettei usko lonkalleen menon johtuvan polvesta koska istuu niin hienosti kasattuna ja tasapainoisesti. Ja eihän se paikalla istumisessakaan koskaan ole mennyt lonkalleen. Lienee siis koulutuksellista tuo lonkalleen meno, mikä on loistava uutinen. Nyt voin alkaa miettimään miten lähden työstään sen pois. Tähän asti olen vain keskittynyt samaan sen menemään heti lonkalleen. Tai sitten jatkan samalla tiellä, pitää miettiä asiaa nyt uudelleen.
Tämän lajivaihdoksen myötä Tärppä on muuttunut kotona todella paljon! Aikaisemmin se oli pienessä valmiustilassa kokoajan. Toki rauhoittui kun itsekin olin rauhassa mutta heti kun menin toiseen huoneeseen tms. se pomppasi ylös ja kulki perässä jne. Se oli alkanut kyttäilemään muita koiria kotona ja Norpan oli ottanut silmätikukseen. Myös etenkin ennen juoksua se oli hyvin kärkäs ja kerran jopa ajautui pikku tappeluun toisen oman koiramme kanssa. Olin jo miettinyt että pitäisikö steriloida se jos se rauhoittaisi sitä. Se ei myöskään pysynyt öitä eri huoneessa kuin minä portin tai oven takana vaan sen oli "pakko" päästä mahd. lähelle mua. Joko se aukoi ovet, (myös lukitut...) tai tuli yli portien.
Nyt tilanne on muuttunut täysin. Lenkillä se saa pikkupentumaiseen tapaan iloisia juoksuhepuleita, se on alkanut kaveraamaan Norpan kanssa, hakee lenkeillä leikkimään sitä ja sisällä menee monesti "jutustelemaan" lepposasti Norpan viereen. Niistä on tullut taas bestikset, ihan niinkuin pentuinakin olivat. Tärpällä ja Norpallahan on ikäeroa vain 4kk. Ne saattavat nukkua kylkikyljessä ja tassut ristikkäin :). Sisällä Tärppä on myös ihan eri koira. Se saattaa nukkua keskellä kulkuväylää umpiunessa vaikka kotona puuhasteltaisiinkin jotain, se ei vaivaudu avaamaan edes silmiään jos sen yli harpotaan. Sen ei tarvitse olla aina nousemassa vaikka minä tai joku muu nousee tai liikkuu asunnossa. Ja lisäksi nyt juoksun takia kun se on ollut yöt vessassa portin takana se on pysynyt siellä ilman minkäänlaista ongelmaa. Sen koko olemus on muuttunut rennommaksi ja tasapainoisemmaksi.
Ollaan myös edetty tokossa kivasti. Tärppä on siirtynyt tässä ajassa avoimesta luokasta EVL:aan ja kisannut yhden kokeen siellä joka meni ihan kivasti vaikka ykköstulosta ei saatukaan. Tulevana lauantaina mennään valmennusrenkaan näyttökokeeseen. Mentiin Lentsun järjestämään MM-tiimiin, jonka puitteissa tulossa muutama treeniviikonloppu ja kimppatreenejä vieraissa paikoissa jota me tarvitaan tosi paljon. Mannerin Ninan koulutusviikonloppu on tulossa huhtikuussa. Ja parit kokeet olisi tulossa maaliskuussa. Pää tuntuu olevan täynnä ideoita ja asioita mitä haluan treenata. Juuri nyt en varmasti innostuneempi voisi olla tästä asiasta :).
Multa on suoraankin tultu kysysmään että onko Tärppä nyt ihan romuna kun lopetin agilityn sen kanssa. Vastaus tosiaan on että se on nyt paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin ja agilityn lopettaminen oli ennaltaehkäisevä toimenpide. Ainoastaan polvet ovat löystyneet (toinen ykkösen polvi, toinen nollan ja ykkösen rajalla). Kun tuo polvi asia selvisi oli päätös agilityn lopettamisen suhteen helppo. En halua että altistamalla polvet agilityn kaltaiselle rankalle rasitukselle ne mahdollisesti löystyisivät lisää ja niitä pitäisi alkaa operoimaan. En myöskään halua laittaa koiraani sellaisen tehtävän eteen mistä se ei aina kykene selviämään. Jotkin hyppykulmat tuottivat Tärpälle toisinaan ongelmia sekä okseri. Löysän polven vuoksi jalassa ei vaan aina ollut voimaa lähteä sellaiseen hyppyyn joka olisi kantanut puhtaasti hypyn yli. Ei tarvita kuin yksi riittävän epäonninen hypylle tulo ja esim. siivekettä päin meneminen niin voisi tapahtua joku isompi onnettomuus. Tokihan näin voi tapahtua koska vaan mille koiralle tahansa, agility kun on tapaturma-altis laji. Se kuuluu lajiin, mutta selvää kuitenkin on että mikäli agilitykoiran kroppa ei ole kunnossa on se tapaturma-altiimpi.
Tärppähän on mun neljäs peräkkäinen koira joka 2-4 vuoden iässä joutuu lopettamaan agilityn tai ainakin itse katson sen aiheelliseksi. Ensin oli bordercollie uros, Pax. Sillä oli ylimääräinen nikama selässä ja se ei koskaan kestänyt agilityn aiheuttamaan rasitusta. Agility ja sen kaltainen rasitus sai jonkun lihaksen ( jonka nimeä en muista) jonka toinen pää kiinnittyi lannerankaan ja toinen pää nivuseen tulehtumaan. Pax elää onnellista kotikoiran elämää ihanassa perheessä. Tämän jälkeen minulla oli saksanpaimenkoira narttu Kita, joka jouduttiin lopettamaan vasta kolmen vuoden iässä koska sen selässä oli jotain ylimääräistä joka painoi selkäydin kanavaan. Kitan jälkeen mulle tuli malinois narttu Luja. Lujalta meni arjessa tapaturmaisesti polvesta ristiside joka leikattiin ja Luja kuntoutui leikkauksesta todella hyvin, kuitenkin reilu puolivuotta leikkauksen jälkeen polveen alkoi kehittymään nivelrikkoa. Polvi on tällä hetkellä kertaalleen leikkauksessa puhdistettu. Lujan polvi ei tällä hetkellä kestä minkäälaista isompaa rasitusta, ainoastaan kevyessä maastossa lenkkeilyä. Ja Lujan jälkeenhän tuli Tärppä.
Tällä kokemuksella ajoittain mieltä kirpaisee ihmisten kommentit tai vihjailut siitä että kuinka täytyy olla itseaiheutettua kuinka joillakin ihmisillä koira toisensa jälkeen ovat sairaita. Mutta niinhän se usein menee asiassa kuin asiassa että on helppo kritisoida toisia ja esittää jyrkkiä mielipiteitä niin kauan itsellä menee hyvin ja ollaan perehdytty asiaan riittävän vähän.
Kaikesta huolimatta uskon että tälläkin kaikella on joku tarkoitus. Kuitenkin tuntuu että juuri nyt mun on mahdotonta asettaa agilityn suhteen mitään pitkänaikavälin tavoitteita, mutta en anna sen haitata. Huomaan että tokon suhteen mulla on paljon tavoitteita, haaveita ja unelmia. Agilityssä en siihen nyt pysty, mutta teen sen minkä pystyn eli nautin Flown kanssa agilityn treenaamisesta ja sen tuomasta ilosta ja hyvästä fiiliksestä.






